Viikko toukokuussa

Viikko toukokuussa

Moi! Jäätiin vappuna Varsinais-Suomeen ja vietettiin koko toukokuun ensimmäinen viikko siellä molempien vanhempien luona. Oli ihana huomata, kuinka kevät oli edennyt ja luonto herännyt kukkaan. (Varsinkin kun Vaasan asunnon ikkunoista ei näy yhtä ainuttakaan kasvia, puuta, nurmikkoa..)

J suuntasi vapun jälkeen vanhempiensa luokse, jotta pystyi olemaan paremmin apuna heidän maatilallaan. Ite jäin omille porukoille työskentelemään ja viettämään aikaa, käytiin äitin kanssa kävelyllä ja huonekaluostoksilla. Vaikka toukokuun ensimmäisestä viikosta on vasta pari viikkoa, tuntuu että nyt jo unohtanut mitä sillon oikeasti teki :D Johtuuko se sitten työkiireistä tai ihan vaan upean sään ihastelusta, tiedä häntä.

Päätin onneksi kuvata hetkiä toukokuun ensimmäisestä viikosta, joten alla kuvakavalkaadi toukokuun alusta Varsinais-Suomessa. Miten teidän kevät on kulunut? Ootteko päässeet ihastelemaan kaunista luontoa?

Jatka lukemista ”Viikko toukokuussa”

Herkkumunkit

Herkkumunkit

Leivoin vappuna pariinkin otteeseen rasvakeittimellä munkkeja ja niistä tuli niin täydellisiä, että ajattelin jakaa reseptin teidänkin kanssa! Munkit olivat täydellisen pyöreitä ja koostumus pysyi kostean kuohkeina pari päivää – ne tuli syötyä parissa päivässä, joten tiedän vain että ne pysyy hyvinä ainakin pari päivää :D

Tällä ohjeella tulee hieman reilu 20 reikämunkkia, valmistus kestää noin 2 tuntia. Helppous 4/5.

Jatka lukemista ”Herkkumunkit”

Vappu kotona

Vappu kotona

Vappuviikko käynnistyi maanantaina pienellä kevätsiivouksella, ikkunanpesulla – tai siis poikaystävä pesi ne ja itse katoin vierestä. Ikkunat pestiin nyt ensimmäistä kertaan koko sinä aikana kun ollaan asuttu täällä Vaasassa ja nyt tuntuukin siltä kuin oltaisiin siirrytty mustavalkofilmistä väritelevision puolelle. Niin kirkasta! :D

Keskiviikkona tehtiin poikaystävän kanssa normaali kiireinen työpäivä, joka jatkui itsellä Vaasa-Turku viisi tuntia kestävän ajomatkan ajan. Ajomatkan aikana piirsin töihin hauskan vappu-kuvan, edellisen pitkän työmatkan aikana tein töihin pääsiäis-kuvan. Työkaveritkin naureskelee sitä, että teen näitä aina autossa :D

Päästiin viimein Turkuun perille keskiviikko illalla. Torstaina hyödynsin osan keväällä kertyneistä ylityötunneista ja pidin koko päivän vapaana. Alla näkyy meidän vappu valokuvina ja viikonlopun parhaat aktiviteetit. Miten teidän vappu sujui? Juhlitteko kavereiden kanssa vappua videopuhelun välityksellä? Mitkä on teidän vapun must-jutut? Aurinkoista viikonloppua!

Jatka lukemista ”Vappu kotona”

29 kysymystä

29 kysymystä

Kevät on ollut yhtä kiirettä, ilman että on kuitenkaan tuntunut kiireiseltä. Tämä erikoinen kevät on täyttänyt ainakin omat päivät ohjelmalla niin, ettei tänne ole kerennyt kirjoittaa. Samalla kuitenkin tuntuu, että jokainen päivä on ollut suht samanlaisia, kun on pitänyt olla vain kotona ja keksiä tekemistä neljän seinän sisällä. Muutama päivä saattaa huomaamatta kulua niin, ettei poistu kotoa ollenkaan – mutta onneksi ihan lähellä on järvi, jonka rannoilla pystyy helposti virkistymään ja saamaan tauon jo pitkään jatkuneesta poikkeustilasta.

Järven rannalla kävellessä ja somea selaillessa törmäsin pariin blogipostaukseen, jossa bloggarit ovat vastanneet 29 kysymykseen. Tässä sitä ollaan itsekin samojen kysymysten äärellä, kertomassa vastausten kautta hieman kuluneesta keväästä ja tulevasta kesästä/syksystä ;)

Jatka lukemista ”29 kysymystä”

Makuuhuoneen untuvainen päivitys

Makuuhuoneen untuvainen päivitys

Kun ajattelen unelmien makuuhuonetta, niin mulle tulee mieleen harmooniset värit, pehmoiset peitot ja tyynyt, rauhallisuus ja ehkä jonkinlainen arjen luksus. Ja sitten kun toisaalta katson meidän makkaria, niin noi asiat ei kyllä tule heti ensimmäisenä mieleen.

Ulkomaan reissuja varatessa ja matkoilla ollessa arvostan hotellihuoneissa eniten juuri niitä ihanan muhkeita sänkyjä ja pehmoisia peittoja. Varsinkin jos on koko päivän ollut menossa, kävellyt paljon ja illalla jalat väsyneenä haluaa vain rojahtaa sänkyyn, niin silloin en halua ohutta peittoa tai kivikovaa patjaa. Pakko paljastaa, että olen pariin otteeseen antanut hotellissa palautetta heidän huonoista sängyistään.

Mutta sen ihanan luksus hotellihuoneen fiiliksen halusin tuoda myös meidän makkariin. Asumme vuokra-asunnossa, joten pintoihin ei pysty vaikuttamaan. Ei se sinänsä haittaakaan, sillä seinät ja kaapit ovat valkoiset, jotka tekevät muuten pienestä makuuhuoneesta mukavan valoisan ja tilavan.

Jatka lukemista ”Makuuhuoneen untuvainen päivitys”